Image Slider

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Uusi apinakamu

P1020094-2

Mä oon ollut jo hetken aikaa aivan ihastunut apina-aiheisiin sisustusjuttuihin ja niitä onkin kertynyt meidän kotiin muutama. Kuljin pari viikkoa sitten aamukävelyllä meidän kotikatua pitkin ja huomasin ensimmäistä kertaa siinä aivan ihanan, pienen sisustusliikkeen. Jäin fiilistelemään näyteikkunaa ja kauempana liikkeessä huomasin tämän apina kukkaruukun. Liike ei ollut vielä auki, joten kaveri jäi sinne, mutta kävinkin hakemassa tämän heti samana päivänä. Oscarkin ihme ja kumma tykkäs tästä, joten apinakamu sai jäädä.

Aluksi mietin, että olisin käyttänyt tätä leikkokukille tarkoitettuna ruukkuna, mutta päädyinkin ostamaan tuohon jo mulla aikaisemminkin menestyneen posliinikukan. Mummilla ja vaarilla oli aina keittiön ikkunalaudalla posliininen, tytön kasvoja esittävä kukkaruukku. He olivat istuttaneet siihen rahapuun ja me aina ihasteltiin sitä ruokapöydässä. Siitä inspiroituneena päätin sitten kehitellä meidän sisustukseen sopivan jäljitelmän. Tästä tuli mun mielestä ihana ja juuri sopivalla tavalla hauska! Tämä tuo myös lämpimiä muistoja isovanhemmista, joten tätä katsoessa mulle tulee hyvä mieli. Viherkasvin istuttaminen ruukkuun näytti olevan oikea ratkaisu, sillä se onkin alkanut jo tuottamaan uusia versoja ja jopa Gubbe on jättänyt sen rauhaan.

P1020101-2
P1020099-2


 Mitäs mieltä te olette ruukusta?