Image Slider

lauantai 29. helmikuuta 2020

Arjen säästövinkit

Yhteistyössä Sortter


P1010964-2

1. Tee ruoat itse ja vähennä take away -tuotteiden ostoa

Oon ollut useasti järkyttynyt siitä, kuinka paljon mulla menee rahaa ulkona syömiseen! Vaikka tykkään tehdä ruokaa, niin monesti ollaan kotiuduttu salilta ja muilta arkimenoilta vasta niin myöhään, ettei ruokaa enää jaksa alkaa laittamaan. Tällöin tulee nopeesti napattua kaupasta jotain, tilattua Woltista tai käytyä jossain lounaalla kesken työpäivän. Ehdotinkin miehelle, että aletaan suunnittelemaan viikon ruoat etukäteen ja käytetään jo kaapista löytyviä juttuja. Tällä lailla ruokaa on aina jääkaapissa eikä ylimääräisiin kauppareissuihin mene aikaa eikä rahaa. Myös pienet ostokset, kuten take away -kahvi tai suklaapatukka kerryttävät aikamoisen miinuksen pankkitilille kuun loppuun mennessä.

2. Tee ostoslista ennakkoon

Mä oon todella huono käymään kaupassa ilman kauppalistaa. Tällöin mun tulee napattua kaupasta mukaan ihan mitä sattuu ja heräteostoksia kertyy ostoskoriin turhankin paljon. Kunnolla mietitty ja valmiiksi tehty ostoslista säästää aikaa kaupassa pyörimiseltä ja koriin päätyy useimmiten vain tarvittavat ostokset. Mä ja Oscar ollaan molemmat ladattu puhelimeen kauppalistasovellus Bring, joka on tosi kätevä! Molemmat näkee, jos toinen on jo käynyt kaupassa ja sinne voi lisätä juttuja aina kun tulee mieleen, että jotain puuttuu.

3. Laita rahaa säästöön heti palkkapäivänä

Mä oon ottanut tavoitteeksi laittaa joka palkasta hyvän summan säästöön sekä rahastoon joka kuukausi pakollisten menojen yhteydessä. Näin näen heti paljonko mulla on käytettävissä normaaliin kuluttamiseen eikä säästösummasta tule tingittyä niin helposti. Myöskin kaikki "extratienistit" lisään säästöön. Tällä tavalla tuohon säästämiseen jää oikeasti vähän koukkuun ja on kiva seurata säästöjen kasvamista. Tililtä voi tietenkin laittaa myös automaattisen summan kuukausittain siirtymään säästötilille tai rahastoon, mutta mun mielestä on kivempi itse tehdä tuo siirto, sillä se tuntuu vähän kuin shoppailulta. :D Jo pienikin summa on parempi kun ei mitään!

4. Vähennä autoilua

Oon välittäjänä töissä, joten auto on mulle pakollinen töissä. Tätä myötä käytän autoa vähän turhankin usein myös vapaa-ajalla. Pienistä ja lyhytaikaisistakin parkkimaksuista kertyy sievoinen summa kuun loppuun mennessä! Asutaan kävelymatkan päässä keskustasta, joten esimerkiksi kauppareissut voisi hoitaa kokonaan kävellen ilman turhia autoreissuja. Hankin hetki sitten uuden auton, joka kuluttaa vähemmän ja on muutenkin ekologisempi. Kannattaa myös vertailla autovakuutuksia, sillä näissä voi säästää isoja summia kuukaudessa.

5. Kiinnitä huomiota tuotteiden laatuun ja tarpeeseen

Nykyään tarkastelen enemmän tuotteen laatua ja materiaalia kuin hintaa. Aikaisemmin käytin todella paljon rahaa alennusmyynteihin ja pikamuotiliikkeisiin. Jos jokin tuote oli halpa, niin se oli aivan pakko ostaa vain sen takia. Nykyään mietin tarkkaan tarvitsenko tuotetta ja kauanko käytän sitä. Oon huomannut, että monet halvat ja huonolaatuiset vaatteet tai tekstiilit menevät heti rikki tai nukkaantuvat pesussa. Nyt oon saattanut ostaa vaikka kalliimmat kengät tai neuleen, koska tiedän niiden kestävän pidempään ja säästävän myös luontoa. Tiedän myös, että en tule heittämään niitä parin kuukauden päästä kirpparille vaan nämä miellyttävät silmää pidemmänkin aikaa ja niiden pitämiseestä tulee hyvä fiilis.

6. Kilpailuta sopimuksesi ja karsi turhat suoratoistopalvelut

Spotify, Netflix, HBO, kuvankäsittelyohjelma, nettipaketti, kanavapaketti, sähkösopimus, matkavakuutukset...Nämä vievät yllättävän ison siivun kuukausittaisissa laskuissa. Esimerkiksi sähkösopimuksen ja puhelinliittymän kilpailuttaminen voi säästää jo useita euroja kuussa. Oon ollut itse sähköyhtiössä töissä ja siellä tämän todellakin huomasi. Kannattaa myös miettiä tarvitseeko todella kaikkia tilaamiansa maksullisia suoratoistopalveluita vai riittäisikö kenties yksi. 




P1010969-2 P1010971-2

Kommentoikaa alas myös omat hyväksi todetut säästövinkkinne!
maanantai 3. helmikuuta 2020

Keittiöremontti | ENNEN & JÄLKEEN


It is finally here! Päivä, jolloin pääsen kunnolla kertomaan meidän keittiöprojektista. Alotettiin keittiön suunnittelu jo alkusyksystä, jolloin selailtiin netistä arvosteluja, hintoja ja keittiökuvastoja. Meidän keittiö ei ollut maailman helpoin työstää, sillä siellä oli järkyttävä määrä outoja viritelmiä (mm. saunan poistoilmaputki keittiökaapin läpi, I know I know...) ja tilaa suhteellisen vähän. Haastetta oli siis siinä, miten saadaan tilasta toimiva, mutta kuitenkin sellainen ettei se näytä täyteen ahdetulta. Alunperin seinässä oli puupaneelit, uuni oli heti jääkaapin vieressä ja tiskikone ikkunan puoleisella seinällä. Mä koin heti alkuun uunin/lieden paikan haasteelliseksi, sillä ympärillä ei ollut ollenkaan työskentelytilaa. Mielestäni myös kaappeja oli vasemmalla seinällä liikaa, joka teki tilasta jotenkin pienemmän ja ahtaamman oloisen. Taso sekä kaapit ikkunaseinän alapuolella eivät myöskään olleet mielestäni järkevästi sijoitettu. 

Ykköskriteereinä meillä oli siis uunin/lieden paikan vaihto, vähemmän yläkaappeja, tila pienelle ruokapöydälle ja mahdollisesti lisää kaappeja keittiön toiselle seinälle. Käytiin läpi monen monta keittiöfirmaa ja parista-kolmesta käytiin pyytämässä suunnittelu ja tarjous. Päädyttiin tilaamaan meidän keittiö Noblessalta ja mun täytyy ihan ensimmäisenä antaa iso kiitos Lielahden pisteen Nooralle (ei yhteistyö), joka suunnitteli meidän kanssa tänne juuri sellaisen keittiön, josta oltiin unelmoitu. Monessa keittiöfirmassa esteeksi tuli uunin paikan vaihto, jääkaapin paikka sekä ruoka- ja kaappitila. Me kaivattiin omien ideoiden tueksi vähän outside the box -ajattelutapaa ja meidän näkemykset kohtasi tässä Nooran kanssa täysin. Meillä tosin lähti perussuunnitelma hieman laukalle valojen ja muiden hienouksien suhteen, mutta ai että tästä tuli ihana! Oon muokannut kuvia vain kirkkaudeltaan hieman, jotta oikeat värit tulisivat mahdollisimman hyvin esille näissä. Teen vielä myöhemmin tarkemman postauksen yksityiskohdista ja erilaisista ratkaisuista, mutta tässä yleisilmettä.

P1010911-2




Ennen:

84842387_2376496592642913_4660897886848942080_n



Jälkeen:

P1010914-2


Valittiin sävyiksi valkoinen, harmaa ja musta. Oltiin värimaailman suhteen Oscarin kanssa koko ajan tosi samoilla linjoilla, joka helpotti asiaa huomattavasti. :D Yläkaappien materiaali ja sävy on hieman erilainen kuin alakaappien: alas valittiin mattainen, kermanvaalea sävy ja yläkaappeihin harmahtava betonijäljitelmä. Lattia on mustaa vinyylilankkua ja pöytä sekä keittiötasot samaa sävyä. Valittiin vasemmalle puolelle hieman normaalia leveämmät ja korkeammat kaapit mutta oikealle seinälle vähän pienemmät, jotta saatiin kaapit sekä baaripöytä mahtumaan suunnitelmien mukaan. Molemmille puolille valittiin ovet lasiyksityiskohdilla valojen kanssa. Mä tykkään vähän tunnelmallisemmasta valaistuksesta varsinkin illalla, joten on aivan huippua, että noita valoja pystyy säätämään sekä kirkkaammaksi että himmeämmäksi ja niiden sävyä pystyy muuttamaan kylmästä lämpimään. 

Kodinkoneet valittiin kaikki integroituina. Mietittiin pitkään mitä tehdään, mutta loppujen lopuksi tuo oli siistimpi ja kätevämpi ratkaisu kompaktiin tilaan. Oon ollut aivan innoissani, nimittäin tuossa uunissa on höyrytoiminto, jolla saa monesta ruoasta mehukkaampaa ja leivonnaisesta kuohkeampaa! Testattu on oikein urakalla ja suosittelen!


Ennen:

83884411_638028356961458_5305999363368026112_n



Jälkeen:

P1010912-2

Alunperin meidän piti maalata kaikki keittiön seinät valkoisiksi, mutta päädyttiin valitsemaan tuohon oikeanpuolimmaiselle seinälle lämpimän harmaa sävy. Tuota sävyä vertailtiin maaliliikkeessä suht kauan, koska ei haluttu siitä sinertävää. Tuo oli Tikkurilan sävy 1937. Päätettiin kuitenkin maalata vain tuo syvennys, jotta tehosteseinästä tulisi vähän harmonisempi muuhun tilaan nähden. 

Oon TODELLA yllättynyt siitä kuinka hyvin meillä on vieläkin kaappitilaa, vaikka kaikki keittiötarvikkeet ja astiat ovat jo paikoillaan. Mietittiin nimittäin, että kuinkahan nuo tulee riittämään mutta positiivinen yllätys oli. On kätevää, kun joka kaappi ei ole tupaten täynnä.

P1010916-2

84721784_206922017148994_8323926136119623680_n-2


 Mitä mieltä te ootte meidän keittiöstä?